Kehon kunnioitus urheilussa

Kehon kunnioitus urheilussa pohjautuu leikkimisen riemuun. Lapselle liikunta ja urheilu ovat leikkiä, jonka aikana lapsi kehittyy ja oppii uusia asioita. Lapsi leikkii ja liikkuu omasta tahdostaan silloin, kun häntä huvittaa tai olosuhteet ovat leikkiin otolliset. Lapsi saattaa innostua leikistä kadottaen ajantajunsa, kunnes lopulta väsymys iskee kehoon. Aikuiset eivät juurikaan leiki. Sama ilmiö on nähtävissä myös perinteisesti urheilussa ja kuntoilussa, jos näissä haluaa tavoitella tuloksia. Täytyy siis olla valmis sitoutumaan päivittäiseen ”työntekemiseen”. On huomioitava kuitenkin, että tavoitteellinen ja oikeaa asennetta korostava työskentely on kaukana lapsen luonnostaan ja ajattelematta tapahtuvasta leikistä.

Urheilun ja liikunnan pitäisi olla ihmisten keino ilmaista itseään. Keino, jolla voisimme kokea kehon kautta nautintoa itse liikunnasta. Suhde liikuntaan on kuitenkin muuttunut ajan saatossa täysin toisenlaiseksi. Jotta urheilu ja liikunta olisivat ns ”hyväksyttävää ja oikeanlaista”, on liikuttava tietyllä tapaa, on harrastettava tiettyjä lajeja ja pukeuduttava tietyllä tavalla. Urheilua tai liikuntaa ei kannata ottaa haltuun, sillä muuten urheilusta ja liikunnasta tulee ahdistavaa. Urheilun pitäisi olla mahdollisuus tanssiin ja jonkinlaisen ilonpitoon oman kehon kautta.

Oikeanlaista harjoittelua ei voida perustella aina järjellä. Monesti huippu-urheilija tekee oikeita valintoja, kun hän tekee ne oman kehonsa ja intuition kautta. Intuitio on kuitenkin helposti ohitettavissa järjellä ja suunnitelmilla. Urheilijan ja kuntoilijan pitää siis opetella kuuntelemaan intuitiota paitsi urheilussa myös harjoittelun ulkopuolella. Intuition kuunteleminen edellyttää yleistä ymmärrystä harjoittelun lainalaisuuksista. Monesti urheilija tai kuntoilija tarvitsee rinnalleen keskustelevan valmentajan, joka osaa sovittaa kehon tuntemukset oikeanlaiseen harjoitteluun. Loppujen lopuksi urheilua ja liikuntaa voitaisiin siis toteuttaa vain tuntemusten pohjalta, eikä kehoa tarvitsisi yrittää järjellä kehittää. Riittää, kun kuuntelisimme, mitä mieli urheilusta ja liikunnasta sanoo jolloin ollaan isossa mittakaavassa jo menossa oikeaan suuntaan.

Urheilemisen ja liikunnan iloa voidaan arvioida seuraamalla lasten leikkimistä: mitkä ovat perimmäisiä motiiveja leikkimiseen ja liikuntaan lapsella? Kun leikissä ollaan täysillä mukana asiaa sen kummemmin ajattelematta, ollaan oikeasti kaikista lähimpänä laadukasta liikuntaa. Silloin eri aistikanavat ovat läsnä ja vastaanottavaisia harjoituksessa. Sama pätee niin urheiluun kuin kuntoilunkin. Juuri tekemisen iloon ja rentouteen ja siitä nauttimiseen pitää harjoittelussa kiinnittää huomiota. Ne ovat kehoa kunnioittavan urheilun tärkeimpiä mittareita.