Lyhytterapiassa Antin luona

Tapasin Antin ensimmäistä kertaa kesäkuussa 2019. Ensimmäinen käyntini oli kaikkiaan mielenkiintoinen: käytimme puolitoistatuntisesta ensikerrasta noin tunnin keskustellen terapiaan liittyvästä yhteiskunnallisesta stigmasta sekä terapian asemasta julkisessa keskustelussa. Jaoimme omia näkemyksiämme aiheesta ja välillemme muodostui selkeästi avoin ja vuorovaikutuksellinen yhteys. Itse menetin ajantajuntani keskustelun edetessä, mikä mielestäni kertoo paljon keskustelun laadusta. Kuitenkin noin tunnin kohdalla Antti ohjasi keskustelun uuteen aiheeseen. ”Mikä sai sinut tulemaan tänne?”. 

                      Muistan ajatelleeni: ”Ei mitään aavistusta”. Taisin kutakuinkin vastata jopa näillä samaisilla sanoilla. Olin edelleen orientoitunut edelliseen keskustelun aiheeseen enkä rehellisesti sanottuna halunnut puhua itsestäni. Tunsin jokseenkin levottomuutta siitä ajatuksesta, että olen nyt kirjaimellisesti terapiassa. Vaikka olen yläasteikäisestä asti käynyt säännöllisesti eri mielenterveysalan osaajilla, niin tämä kerta tuntui erilaiselta. ”Miksi olen täällä?”, mietin edelleen. Olin tässä kohtaa vailla sanoja, vaikka vastaukset olivat kuitenkin myöhemmin löydettävissä.

                      Vaikka ensitapaamisestamme on nyt reilu vuosi, muistan edelleen, kuinka hämmentynyt olin. Koin, että mieleni oli tyhjää täynnä eikä keinoja sen käsittelyyn ollut. Rehellisesti sanottuna olin hukassa. Vaikka elämäni tuntui kulkevan oikeaan suuntaan, sen kyydissä oli siitä huolimatta etovaa. Jatkoin hämmennyksestäni huolimatta (tai sen ansiosta) tapaamisiamme Antin kanssa. Tapaamisiltamme saamani ”kotitehtävät” koin erityisen hyödyllisiksi, sillä niiden ansiosta tapaamisilla opittua ”teoriaa” pystyi halutessaan soveltamaan käytäntöön. Myös kannustava keskustelutyyli sekä erilaisten näkemyksien kertominen auttoi suunnattomasti. Kerroillamme käsittelimme monipuolisesti teemoja esimerkiksi ihmissuhteisiin, urheiluun sekä hyvinvointiin liittyen.

                      Toistaiseksi viimeisin tapaamiseni Antin kanssa oli tammikuussa 2020. Noin kahdeksan kuukauden aikana tapaamisia kertyi yhteensä kymmenisen verran. Pääsin Antin avulla elämässäni pisteeseen, jossa koin olevani valmis käsittelemään itseni kannalta tärkeitä ja kriittisiä asioita, ja näin ollen koin psykoterapian seuraavaksi luonnolliseksi ja jopa tarpeelliseksi askeleeksi itselleni. Antin kanssa löydetyt työkalut edesauttoivat minua olemaan rehellinen itselleni ja opin paljon reflektiosta sekä itseni kuuntelusta. 

                      Kaiken kaikkiaan, olen suunnattoman iloinen yhteistyöstämme. Koenkin, että tänä keväänä alkanut psykoterapia on ollut henkilökohtainen menestys juurikin lyhytterapiassa oppimieni taitojen ansiosta. Olin ”valmis”, jos niin sopii sanoa. Oman kokemukseni perusteella voin lämpimästi suositella lyhytterapiaa matalallakin kynnyksellä jokaiselle, joka kokee kaipaavansa muutosta, ratkaisuja tai vain uusia näkemyksiä. Ensimmäinen askel tulee otettua, kun ymmärtää haluavansa näitä asioita. Matka siitä eteenpäin onkin jo paljon helpompi, vaikka sotkulta ei todennäköisesti välty. Lopulta sitä herääkin huomaamaan, että elämän kauneus piilee nimenomaan epäjärjestyksessä.

Nea Laine, Jyväskylä

Piditkö tästä tekstistä - jaa se muillekin