Jan-Eric Passelin tarina: Hiihdon huippulahjakkuus, jonka todelliset kyvyt jäivät mittaamatta

Suomea on pidetty nuorisourheilun menestysmaana. Suomesta on tullut eri lajeissa nuorten arvokisoissa menestyneitä urheilijoita paljon, mutta harvasta on tullut menestyvää aikuisurheilijaa. Syyksi on sanottu, että näin käy, koska suomessa nuoriso laitetaan liian ahtaalle liian aikaisin. Tällainen harjoittelu tukee nuorisomenestystä, mutta harjoittelun tehokkuutta on sen jälkeen enää mahdotonta kiristää.

Jan-Eric Passell (ent. Sundqvist, s. 1988) saavutti hiihdon hopeasomman loppukilpailuissa 14-16 -vuotiaissa upeasti kaksi kultaa ja kaksi hopeaa. Vielä nuorten sarjoissakin hän saavutti menestystä parin SM-mitalin arvoisesti ja kisakokemustakin tuli mm. nuorten MM-kilpailuista. Yleisessä sarjassa Jan-Eric kilpaili vielä joitakin vuosia ja sitten pikkuhiljaa tavoitteellinen harjoittelu hiihdossa jäi.

Miksi Jan-Eric pärjäsi hopeasompaiässä niin hyvin?

Hopeasompaiässä Jan-Ericille kaikki oli jotenkin helppoa. Vaikka hän hiihti kovasti ja oli ahtaalla, niin hiihto tuntui hyvälle. Jan-Ericin isän Christerin mielestä Jan-Ericillä oli hämmästyttävän kova kipukynnys. Hän pystyi äärimmäisiin kiputiloihin asti hiihtämään kovaa, vaikka hän väsyi ja tunsi kipuja. Ladun varressa pystyi isänä näkemään ja aistimaan, kun poika lähti viimeiselle kierrokselle, että hän oli ihan puhki. Siitä huolimatta hän hiihti kovempaa kuin muut siinä kisassa, vaikka kärsi varmasti hirmuisista kivuista.

Lahjakkuutta on monenlaista. Hiihdossa lahjakkuutta ajatellaan monesti erityisesti fyysisten ominaisuuksien kuten kestävyyden, voiman tai hapenoton kautta. Yksi erotteleva tekijä menestyjien ja kärjestä jääneiden välillä on se, että menestyjät menevät polvilleen maaliviivan ylitettyään Heikkisen Matin typpisesti. Muille sijoille jääneet ovat kohta maaliintulon jälkeen valmiita jo uuteen kilpailusuoritukseen. Yleistäen voi sanoa, että ne pärjäävät, jotka saavat kehostaan paremmin irti.

Kivun tai maitohapon sietäminen on myös yksi urheilun lahjakkuustekijöitä. Christerin mielestä tämä on ennen kaikkea psyykkistä ominaisuutta. Hän muistaa erään tilanteen jalkapallossa, jolloin Jan-Ericiltä meni sääriluu poikki. Sairaalan lähdettiin, vaikka Jan-Eric oli sitä mieltä, ettei jalka kovin kipeä ole. Lääkärikin ihmetteli, kun Jan-Eric ei tuntenut kovin kovaa kipua. Hiihtokilpailuissa tämä itsensä ahtaalle laittaminen näkyi Christerin mielestä niin, että kolmipäiväisissä kisoissa Jan-Eric ei enää päässyt viimeisenä päivänä omalle tasolleen sen vuoksi, että kroppa oli jo niin puhki. Jan-Eric kokee, ettei hän ole koskaan päässyt hiihdossa niin ahtaalle kuin esim. Matti Heikkinen, vaikka joskus on oksennus kurkussa ylös tullutkin.

Jan-Ericin mielestä hänen vahvuutenansa nuorena oli henkiset ominaisuudet. Kun isoissa kilpailuissa jännitys sotki monen kanssakilpailijan suorituksen, niin Jan-Eric sai voimaa suoritukseen nimenomaan siitä, kuinka hyvä hän oikeasti oli. Jan-Eric hiihti pienemmissä kilpailuissa lähinnä lainasuksilla, joita hän sai lainata seurakavereiltaan. Nämä lainasukset tosin olivat seurakavereiden ”kakkos tai kolmos” -pareja, joten ihan samalla viivalla ei kilpailuissa oltu. Hopeasommassa hän pääsi hiihtämään Karhun-tallissa. Näyttämisen halu kilpailuissa oli valtava.

Jan-Eric kokee hänen hopeasompaiän vahvuudekseen myös sen, että hän osasi levätä. Hän koki olleensa hyvin terve, eikä myöskään urheiluvammoja hänellä koskaan ollut ja sen Jan-Eric sanoo johtuvan siitä, että hän osasi kunnioittaa kroppaansa.

Hopeasompaiän harjoittelu

Jan-Ericin aikaan Paraisilta tuli useita menestyneitä hopeasompahiihtäjiä. Anna Westerlund oli Jan-Ericin kanssa samaa ikäluokkaa ja hän voitti mm. kaksi mestaruutta hopeasomman loppukilpailuissa. Anna lopetti hiihdon aika nopeasti ja keskittyi jalkapalloon, jossa hänet valittiin vuoden pelaajaksi Suomessa 2018. Kolmas menestyvä hiihtäjä Paraisilla oli Julia Rask, joka on voittanut mm. kolme hopeasompa mestaruutta ja yhden hopean. Neljäs menestyvä hiihtäjä Paraisilta on ollut Thomas Ramstedt, joka oli Pargas IF:n kirkkain kärki, hän menestyi erityisesti nuorten sarjoissa.

Kolmetoista vuotiaana Jan-Eric rupesi pitämään harjoituspäiväkirjaa. Johan Ramstedt teki hänelle ohjelmaa siihen asti, kunnes hän 2007 menehtyi. Yhteydenpitoa helpotti säännölliset tapaamiset, jossa valmennusasioista keskusteltiin. Hän kokee orjallisesti noudattaneensa Juhanin tekemää valmennusohjelmaa. Lepo-päivänä levättiin, eikä menty kavereiden kanssa rellestämään. Myöskin harjoitteet hän teki orjallisesti ohjelman mukaan, eikä seurannut muiden kavereiden mallia.

Pargas IF:n hiihtoharjoitukset olivat kaksi kertaa viikossa. Jan-Eric muistaa hopeasompaiän harjoittelusta sen, että Juhanin ohjauksessa tehtiin kesäisin kaksi loikkaharjoitusta viikossa, kerran viikossa vauhtileikittely juoksuharjoitus, sekä hiekkamontulla kerran viikossa tehdyt sauvarinnevedot hiekkaseinämää pitkin. Hiekkamonttuharjoitus toteutettiin kiihtyvänä 6-8kpl noin 1 minuutin nousuja, jossa lopussa mentiin maksimiakin. Joskus hiekkamontulla tehtiin myös lyhyempiäkin noin 10 sekunnin vetoja.

Nuoruuden rullahiihtoharjoituksista Jan-Eric ei muista juuri muuta kuin Vuorivillamäen nousun, joka kesti hiihtäen noin 2,5 minuuttia. Siihen tehtiin erilaisia vetoja esim. sauvoitta hiihtäen, vauhtia ja sykkeitä askel kerrallaan nostaen. Viikon ainoa rauhallinen lenkki oli sunnuntaisin pitkä sauvakävely 2-2,5h Myös perinteisiä PK-harjoituksia juosten tai pyöräillen oli ohjelmassa säännöllisesti ja niiden mitat olivat 1-1,5h.

Jan-Ericin mieleen on jäänyt, että 7-luokkalaisena hän juoksi 3300m Cooperin testissä. Nuoruudessa hän kävi tekemässä ensimmäisen mattotestin ehkä 15-vuotiaana ja silloin hän puhalsi hapenotoksi 65 milliä, joka oli ikään nähden erittäin hyvä. Jan-Ericin parhaaksi lukemaksi tuli 72 milliä lukioiässä tehtynä, vaikka harjoittelua oli tehostettu.

Christerin mielestä Jan-Eric oli erittäin lahjakas ja treeni tarttui häneen aika hyvin. Christer oli jo pitkään sitä mieltä, että pojan olisi pitänyt treenata vähän enemmän, eikä luottaa vain siihen lahjakkuuteen. Jan-Eric oli aivan ylivoimainen omassa ikäluokassaan 13-16-vuotiaana, mutta sitten muut saavuttivat hänet. Sen sijaan, että hän olisi ottanut sen haasteena itselleen, niin treeni oikeastaan hiipui. Christeristä tuntuu pahalta sanoa omasta pojasta, mutta hänen mielestään Jan-Eric ei ollut riittävän kova treenaamaan.

Isä Christerin mielestä Paraisten hiihtäjät pärjäsivät joka vuosi sitä paremmin kisoissa, mitä pidemmälle hiihtokausi eteni. Hänen mielestään tämä saattoi johtua siitä, että luontainen kova hiihtovauhti ei syönyt peruskuntoa, kun pohja oli rakennettu hyväksi pitkällä sulanmaanharjoittelulla. Kunto tuli esille luonnostaan pikkuhiljaa kilpailujen kautta. Christerin mielestä Paraisilla tehtiin olosuhteiden pakostakin paljon asioita oikein, mutta oli siellä myös erittäin lahjakkaita urheilijoita. Paraisilla hiihtäjät treenasivat erittäin paljon yhdessä ja yhteinen ajatus heille kaikille oli se, että kaveria ei jätetä. Tätä Paraisten yhteisöllisyyttä korostaa myös se, ettei talven hiihtokisoja peruttu juuri koskaan, vaan lumet kerättiin metsästä ladulle, vaikka ämpärien voimala.

Nuoruusvuosien harjoittelu ja hiihdon loppuminen

Urheilulukion Jan-Eric kävi Vöyrillä ja vietti siellä suurimmat osat viikonlopuista. Vapaa-ajalla tai viikonloppuisin ei ollut muuta tekemistä kuin käydä lenkillä joka päivä. Harvemmin tuli levättyä tai kevennettyä kunnolla. Silti edes lukion aikana hän ei sairastellut, vaan oli terveenä koko ajan. Kilpailutulokset eivät kuitenkaan loistaneet ja se meni tukkoisuuden piikkiin, kun ei vaan kulkenut. Lukion ensimmäisenä vuotena harjoittelumäärä nousi 350:stä tunnista 500:n tuntiin, joka oli valtava nousu. Lukion lopussa hän harjoitteli noin 700h vuodessa. Christerin mielestä pelkästään treenaamisen lisääminen ei auttanut Jan-Ericiä, vaan muut stressitekijät olisi pitänyt poistaa elämästä.

Jan-Ericille tuotti varmasti paljon stressiä se, kun hän joutui menemään Vöyrin urheilulukioon ihan yksin ja vieläpä ruotsinkieliselle linjalle. Myös seuran odotukset Jan-Ericiä kohtaan nousivat menestyksen myötä. Christer kokee, että Jan-Eric luhistui näiden paineiden ja kuormituksen alla. Ensimmäinen lukiovuosi oli vielä menestyksen osalta erinomainen. Christerin mielestä ongelmat rupesivat näkymään konkreettisesti viimeisenä lukiovuotenaan, jolloin Jan-Eric oli ihan jumissa. Silloin hän ei enää kehittynyt. Sen jälkeen hän ei päässyt ulkomaanleireille, eikä saanut suksisopimusta tai voiteluapua kisoihin. Tämä osaltaan toi lisää stressiä urheilijan elämään.

Armeijaan Jan-Eric meni Säkylään, sillä se myytiin hänelle hyvänä ideana päästä harjoittelemaan hyvissä olosuhteissa ja palvella puoli vuotta. Lopulta Jan-Eric oli armeijassa vuoden. Olosuhteet eivät palvelleet urheilemista. Armeijakavereina oli muitakin hiihtäjiä, mutta treenit tehtiin itsenäisesti. Ympärillä ei ollut porukkaa, joiden kanssa olisi yhdessä tehty kovia harjoituksia ja jotka olisivat potkineet perseelle. Urheilu ei enää maistunut samalla lailla kuin aiemmin.

Jan-Eric kokee, että armeija-aika oli kuormittavaa aikaa. Valmentajaakaan ei ollut lähellä, joka olisi seurannut kehon tilaa. Armeijavuotena Jan-Eric koki jaksaneensa hiihtää kolme kilometriä kärjen mukana, mutta sen jälkeen tuli seinä vastaan. Tunne oli se, ettei päässyt enää ahtaalle. Armeijan jälkeen Jan-Eric kuului vielä FSS:n valmennusryhmään ennen lopettamistaan. Nykyään Jan-Eric kilpailee taas harrastusmielessä hiihdossa ja toimii päätyökseen palomiehenä.

Yhteenvetoa

Jan-Ericin ja koko Paraisten juniorihiihdon tarina on mielenkiintoinen, mutta se on samalla valitettavan yleinen tarina suomalaisessa urheiluelämässä. En usko, että Paraisilla olisi ollut fyysisesti sen lahjakkaampia urheilijoita kuin muualla suomessa. En usko myöskään siihen, että hopeasompaiän harjoittelu, joka näyttäytyi määrällisesti vähäisenä harjoitteluna, olisi tuhonnut mahdollisuuksia hiihtää aikuisiässä kovaa. En usko myöskään siihen, että meidän lahjakkaimmat juniorimme menevät aina jääkiekkoon ja muihin joukkuepeleihin, siellä kun menestystä on viime vuosina tullut. On oltava rehellinen siitä, mihin meidän lahjakkaat juniorimme häviävät.

Uskon, että Paraisilla tehtiin valmennuksellisia asioita oikein. Uskon, että ne asiat, jotka Jan-Ericille oli kehittymisen kannalta oleellisia, jäivät harjoittelussa taka-alalle nuorten sarjoihin siirryttäessä. Jan-Ericille oli harjoittelussa tärkeää pääseminen epämukavuusalueelle ja pahan olon tunteminen, mutta jossain vaiheessa nuoruutta hän rupesi liikaa luottamaan harjoittelumäärään.

Oli todella mielenkiintoista huomata, mitä Jan-Ericille oli jäänyt nuoruusvuosien harjoittelusta mieleen. Muistikuvista ei noussut esille perinteiset kestävyystyyppiset harjoitukset, eikä myöskään tuntimäärät tai muut tehoalueet. Harjoittelu näyttää olevan intervalli- ja suorituskykypainotteista. Siis samanlaista, jota mm. Mika Myllylä nuoruudessa toteutti. Jan-Eric teki vauhtileikittelyharjoitusta jalkapallopelissä, Mika suunnistuskilpailuissa.

Suomen maajoukkueen sprinttitaso on ollut viime kausina todella heikko, eikä nuorissakaan näytä löytyvän kavereita, jotka pääsevät helposti rentoa kovaa. Norjasta on kuitenkin tulossa jo uusi Kläbö, 19-vuotias Ansgar Evensen. Ruotsin taso on noussut nimenomaan sprinttihiihdon kautta. Reilu kymmenen vuotta sitten Suomen maastohiihtovalmennuksessa nousi buumi nousumetrien keräilyyn. Samalla huudettiin myös riittävän määräharjoittelun perään. Tällä pyrittiin tehostamaan harjoittelua, jotta pärjätään hapenottoa ja lihaskestävyyttä vaativissa raskaissa maastoissa. Tämä sama buumi levisi myös juniorihiihtäjien harjoitteluun. Ylämäkeen tehty hidasrytminen liike tai pitkät pk-lenkit, eivät tue sitä, että päästäisiin suksella rennosti kovaa.

Matti Heikkinen harjoitteli 2007-2011 kotioloissa rytmillä 5:2. Se tarkoitti, että viiden arkipäivinä tapahtuneen harjoittelupäivien jälkeen viikonloppu levättiin kokonaan. Tällä kotiharjoittelulla Matti voitti 2009 MM-pronssia ja 2011 MM-kultaa. Matti oli saavuttanut neljä maailmancupin palkintopallipaikkaa siihen mennessä. Keväällä 2011 uutisoitiin, että Matin kotiharjoittelua muutettiin rytmiin 6:1, jotta pärjätään Tour De Ski -kiertueella. Kotiharjoittelussa se tarkoitti, että yksi harjoittelupäivä viikkoon lisää ja lepopäiviä vähennettiin puolella. Matti saavutti seuraavan maailmancupin palkintopallipaikan tammikuussa 2015 ja Lahdessa 2017 MM-pronssia 50:n kilometrin matkalla. Matin paras kokonaissijoitus maailmancupissa tuli kaudelta 2016-2017, jolloin hän sijoittui kokonaispisteissä viidenneksi. Asiaan vaikuttavia seikkoja on olemassa lukuisia. Joka tapauksessa, menestys 2012-2015 oli normaalia heikompaa.

Suomeen tarvitaan hiihtäjiä, joilla on kyky hiihtää helposti kovaa. Sitä kovaa hiihtämisen kykyä ei tulisi hakea painottamalla voimaharjoittelua tai kestävyysharjoittelua. Edellä mainitut osa-alueet syövät väärin toteutettuna kilpaurheilun tärkeintä ominaisuutta, suorituskykyisyyttä. Molempia ominaisuuksia pitää kehittää, mutta ei kehon kuluttamalla, sillä ylivoimaisesti tärkein henkilökohtaiseen suorituskykyyn vaikuttava tekijä on kehon tila. Kaikki ymmärtää, että väsyneenä ei pystytä sellaisiin suorituksiin, kuin intoa puhkuen ja pirteänä. Väsyneenä myös motivaatio laskee. Kehon tilaan vaikuttaa paljon muukin, kuin vain harjoittelu. Kokonaisuudessaan voimme siis puhua liiallisesta kuormituksesta eli stressistä. On ihan sama, mistä kuormitus tulee. Se voi tulla seuran paineista, valmentajan tuen puuttumisesta, leikin ja naurun häviämisestä tai vaikkapa epäonnistumisen kierteestä. Keho tarvitsee myös lepoa. Keho ja mieli ovat yhtä. On keskityttävä siihen, että tunne säilyy.

Kiitos Jan-Eric ja Christer haastatteluista!

Alla Jan-Ericin harjoitusviikkoja vuodelta 2003-2004, jolloin hän kilpaili viimeistä vuottaan hopeasommassa.

Viikko 33-34

Ma: Jalkapalloharjoitukset 90min,

Ti: Jalkapallopeli

Ke: Lepo

to: Jalkapalloharjoitukset 80min

Ilta Kuntopiiri 30min

Pe: Jalkapallotuomarointi 80min

La: Rh vapaa 65min Pk, Tasatyöntö 2*10min vk- ja vk+ vaihtelevaan maastoon

Su: Rh vapaa 60min 10*10sek nopeusvoima + Juoksu pk 35min

Ilta Jalkapalloharjoitukset 90min

Ma: Jalkapallopeli

Ti: Sauvakävely hiekkakuopalla 60min, 2*4*10sec nopeusvoima ja 2*6*pitkämäki vk syke 170-190

Ke: Lepo

To: Jalkapallopeli

ilta: kuntopiiri 15min

Pe: Rh vapaa 60min 2*5min tasatyöntöä ja toinen sauvoitta

ilta: Jalkapallotuomarointi 60min

La: Sauvakävely hiekkakuopalla 90min, sis. 10*10sek nopeusvoima + 10*isompimäki vk syke 165-180

ilta: jalkapallopeli

Su: Juoksu reipas 45min ja kuntopiiri 25min

Viikko ennen hopeasompafinaaleja

Pe: Futsal 30min

ilta: hiihto kevyt P 45min

La Hiihtokisa 5km P

Su: Hiihtosuunnistus kevyt 110min

Ma: Futsal 60min

Ti: hiihtokilpailu (kaupungin mestaruus) 3,6km vapaa

Ke: Hiihto kevyt P 45min

To Hiihto kevyt P + Vapaa 60min

Pe: Hs Sprintti Hopeaa

ilta Juoksu 15min

La: Hopeasomman 8km:n voitto

(kisakommenteissa luki: Taktisesti hyvä hiihto, alussa rentoa ja lopussa niin paljon kuin lähti)