Etsin lyhytterapian harjoitusasiakkaiksi pariskuntia

Suomessa avioliitoista päättyy avioeroon noin puolet. Suomen eronneisuusluku on ollut Euroopan unionin alueella korkeimpia 2000-luvulla. Avioero päätöstä ei kukaan halua tehdä hetkessä. Vaikka parisuhde ei tunnukaan hyvältä, niin osa ei halua erota lasten vuoksi, osa taloudellisen tilanteen vuoksi, osa yksin jäämisen pelon vuoksi tai jonkin muun syyn vuoksi. Se mitä kuuluu onnelliseen parisuhteeseen, määrittää jokainen itse. Tyytymättömyyttä parisuhteesta on helppo paeta töihin, päihteisiin, vieraisiin suhteisiin tai moniin muihin seurauksiin.

Suurin vastuu onnellisesta ja hyvinvoivasta elämästä tai parisuhteesta on jokaisella itsellään. Kukaan ei voi tehdä toista onnelliseksi tai onnettomaksi. Se miten pystyt toteuttamaan omia unelmiasi, riippuu kuitenkin paljon lähelläsi olevista ihmisistä. Pitkäaikainen kumppani on avainroolissa, joko kannustamassa tai tallaamassa haaveitasi. On aiheellista kysyä, tukeeko kumppanisi hyvinvointiasi vai viekö hän sitä.

Viime viikkoina julkisuuden henkilöt ovat päätyneet lööppeihin erojensa vuoksi. Kesäloman jälkeinen aika onkin tyypillistä eropäätös aikaa. Jos kesälomalla tunneyhteyttä toiseen ei löydy ja sitä ajatusta ei pääse pakoon, voi todellisuus omasta parisuhteesta iskeä kovaa.  

Ehkä isoimpia harhoja parisuhteeseen liittyen on, että se  pyörii omalla painollaan. Se mihin parisuhteenne lopulta pyörii, riippuu arjen kunnioituksesta toista kohtaan. Yhteiset haaveet ja kunnioitus ovat avainroolissa siihen, miten parisuhteessa menee. Jos molemmat osapuolet asettautuvat omiin puolustuspoteroihinsa pitämään kiinni omista mielipiteistään ja omista eduistaan, niin kunnioitus ja onnellisuus ovat kohtuu kaukana. Oman käyttäytymisroolin muuttaminen suhteessa, jossa ollaan oltu pitkän aikaa, on erittäin haastavaa. On luonnollista, että negatiivisuuden kierre alkaessaan pyrkii kasvamaan ja kasvamaan.

Mitä jos, puhuisitte toisillenne kunnioittavasti ja kuunnellen? Onko se mahdollista, onko se realistista? Entäpä jos puhuisitte ulkopuoliselle henkilölle, minulle? Tehtävänäni ei ole tuomita kumpaakaan, vaan huolehtia siitä, että molemmat saavat äänensä kuuluviin ja molempia kuunnellaan? Autan teitä muistamaan parisuhteenne vahvuudet ja yhteiset unelmat. Olisin lyhytterapian ajatuksen mukaisesti ihmettelijä ja etsisimme yhdessä ratkaisuja. Uskon, että monen parisuhde saisi uutta virtaa tuleviin vuosiin.

Etsin harjoitusasiakkaiksi parisuhteessa olevia, jotka haluavat parantaa parisuhdettaan. Tarjoan kolme yhteistä lyhytterapia tapaamista ilmaiseksi. Ottakaa yhteyttä autioantti@hotmail.com ja kertokaa hieman tilanteestanne. Olette tervetulleita sellaisina kuin olette!