Kuka olen

Hei, olen 38-vuotias, onnellinen kahden pienen tytön isä ja aviomies. Koulutukseltani olen Liikuntatieteiden Maisteri (JY), Ammattivalmentaja, Liikunnanohjaaja (AMK), ja lyhytterapian opiskelija. Olen toiminut jo 20 vuoden ajan erilaisssa tehtävissä ihmisten parissa.

Tärkein työvälineeni on oma persoonani ja sitä olen päässyt käyttämään niin ohjaajana, opettajana kuin valmentajanakin. Luonteeltani olen avoin, aito ja tykkään pohtia asioita eri näkökulmista. Haluan auttaa ihmisiä saavuttamaan omia unelmia. Lyhytterapeuttina matkani on vasta alussa, mutta olen huomannut, että tavassani toimia valmentajana on hyvin paljon samaa ratkaisukeskeisen lyhytterapian kanssa. Uskon asiakkaan omaan ajatteluun ja henkilökohtaisiin valintoihin. Haluan tukea asiakkaitteni kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehittymistä haastamalla heitä ajattelemaan omia valintoja ja tekemisiä. Uskon, että meillä jokaisella on paljon sisästä viisautta, kunhan vain saamme sitä ilmaista. Pyrin tuomaan asiakkailleni arkeen ja harjoitteluun lisää iloa, rentoutta ja rohkeutta. Mielestäni valmentajan ja terapeutin tärkein tehtävä on kehittää asiakkaan itsetuntemusta ja itseluottamusta. Tärkeintä ei ole määränpää vaan matka.

Nuorena minulla oli muutama unelma ja haave. Oli unelma omasta rakastavasta perheestä ja oli unelma olla menestynyt kilpahiihtäjä. Ensiksi mureni ura kilpahiihtäjänä, vaikka Mika Myllylä saman seuran edustajana oli minulle esikuva ja idoli, niin silti omasta kilpahiihtäjän taipaleestani tuli tuloksellisesti raskas ja lyhyt. En voinut ymmärtää, että miksi en kehity, vaikka yritin ja tein töitä asian eteen. Pettymys kasvoi ja intohimo urheiluun hiipui. Olin ajanut itseni urheilijan polulla umpikujaan. Samalla kuitenkin kasvoi ajatus siitä, että kunpa voisin auttaa muita kulkemaan omaa polkuaan helpommin. Opiskelujen myötä opin ymmärtämään, että jokaisen keho on ainutlaatuinen ja sitä tulee vaalia erityisen tarkkaan. Vastoinkäymisistä urheilussa tuli minulle mahdollisuus elämässä.

Jo hyvin nuorena tiesin haluavani lapsia ja kumppanin rinnalleni. Halusin jo nuorena olla hyvä isä ja hyvä aviomies. Näin ympärillä mielestäni liikaa tyytymättömyyttä ja katkeruutta omasta elämästä. Halusin tehdä asiat toisin. Halusin olla rakastava ja rakastettu. Pelkkä halu ei kuitenkaan riittänyt, vaan ajoin itseni taas umpikujaan. Heräsin 35-vuotiaana siihen, että olin ajautunut kauemmas unelmastani ja ilo oli muuttumassa katkeruudeksi. Minulla oli elämässäni jo ulkoisesti paljon hyvää, mutta sisälläni oli liikaa tyhjää. Päätin romuttaa ja räjäyttää elämäni. Ajattelin, että onneksi tämä kaikki tapahtui minulle 35-vuotiaana, sillä elämää on vielä paljon jäljellä. Pelkäsin, että miten tässä käy ja varmasti moni minua epäilikin. Hain apua ja puhuin siitä mitä olen ja mitä haluan. Otin riskin ja luotin tuntemattomiin. Suljin joitakin ovia lopullisesti, jotta pystyin aukaisemaan uusia ovia. Elämä rupesi antamaan minulla haluamani asioita. 

Elämä kahden ihanan pienen tytön isänä, sekä rakastettuna ja rakastavana aviomiehenä omassa kodissa on minulle nyt totta. Kun joku aina kysyy sarkastisesti, että onko elämä muuttunut lasten tulon jälkeen, niin olen vastannut, että tavallaan on. Yöllä tulee nukuttua selkeästi vähemmän ja katkonaisemmin, omille liikuntaharrastuksille jää paljon vähemmän aikaa ja sekasotku kotona on tavallisempaa. Toisaalta mikään ei ole muuttunut. Minulle tärkeät asiat ovat muuttuneet näkyväksi ja saan elää päivittäin niiden kanssa. Vähemmän tärkeät asiat ovat jääneet elämästäni pois. Tässä ympäristössä saan jatkaa unelmieni toteuttamista ja olla se mitä olen. 

Antti