Mirkan blogiteksti

Fiilistreeniä!

Harjoituskausi alkaa olla lopuillaan ja lumileirit ovat olleet jokseenkin vuoristorataa, mutta päällimmäiseksi jäi todella positiivinen fiilis. Parasta oli päästä Kuusamossa urille hakemaan tuntumaa suunnistamiseen, ja odotan jo innolla että pääsen kisaamaan. Sitä ennen pidän kuitenkin viikon treenivapaa, jolloin voin keskittyä kaikkeen muuhun kuin urheiluun.

Harjoituskauden loppumisen kunniaksi ajattelin avata teille vähän omaa harjoitusfilosofiaani, sillä se ei ehkä ole ihan normaaleimmasta päästä. Haluaisin olla järjestelmällinen ihminen, suunnitella elämäni viikkoja eteenpäin ja saavuttaa tavoitteeni seuraamalla tarkkaa suunnitelmaa. Mutta se ei vaan toimi, ei urheilussa tai elämässä ylipäätään. Vaikka kuinka yrittäisin olla järki-ihminen, tunteet saavat minut toimimaan. Ja jos tunteilla on joka tapauksessa iso merkitys, miksi en sitten pyrkisi hyödyntämään tätä tunteiden voimaa.

 

Harjoittelen paljon fiiliksellä ja ulkopuolisista saattaa näyttää, etten suunnittele harjoitteluani yhtään. Todellisuudessa pohdin asioita paljon ja teen myös suunnitelmia, mutta olen todennut toimivaksi suunnitella etukäteen vain muutaman asian viikkoa kohti ja rakentaa muun tekemisen vireystilan mukaan siihen ympärille. Joskus suunnitelmana voi olla viikon teema (kevyt viikko, paljon määrää), joku yksittäinen treeni (sauvarinne, kova hiihtotreeni), joku tavoiteltu olotila (helppous, innostus) tai yhdistelmä näistä. Olen harjoitellut ajoittain myös tarkemman ohjelman mukaan ja teen sitä edelleen esimerkiksi leireillä. Jatkuvasta treeniohjelmien tekemisestä olen kuitenkin luopunut, koska fiiliksellä treenaaminen vaan toimii minulle paremmin. Innostun paljon, myös monista urheilun ulkopuolisista asioista. Innostuminen sekä tuo paljon energiaa että myös syö sitä, sillä jatkuvassa innostuskuplassa olemista ei jaksa kukaan. Näin ollen en osaa arvioida paljonko energiaa minulta löytyy kulloinkin treenaamiseen, ja yleensä suunnittelen itselleni vahingossa liian kovan treeniohjelman. Petyn, jos en jaksa toteuttaa suunnitelmaa ja kaiken lisäksi laiminlyön kehoni kuuntelun, koska yritän väkisin toteuttaa suunnittelemani treenit. Olenkin mennyt treenaamisessani eniten metsään juuri niinä aikoina, kun olen suunnitellut treenaamistani ns. perinteisesti.

 

Tämäntapainen lähestyminen harjoitteluun vaatii vahvan sisäisen motivaation. Jos se löytyy, ei liene mikään ongelma treenata paljon silloin, kun virtaa riittää ja treeni kulkee. Kun treenaamaan lähteminen tuntuu vaikealta ja treenit ei kulje, kertoo se yleensä kuormituksesta ja levon tarpeesta. Silloin on uskallettava keventää ja tehdä niitä asioita, jotka lisäävät hyvinvointia. Lepääminen on ainakin minulle todella paljon helpompaa, kun suunnitelmassa ei ole treenejä, jotka kummittelevat takaraivossa. Näin toimien harjoittelun rytmitys syntyy kuin automaattisesti. Toki tämäkään ei käytännössä ole ihan niin helppoa kuin miltä se kuulostaa, ja yhdeksän tavoitteellisen harjoitteluvuoden aikana olen oppinut ymmärtämään paremmin kehoni viestejä. Valmennuksen periaatteisiin kannattaa perehtyä, mutta kannattaa myös pohtia kriittisesti mitä asioita ottaa aktiivisesti mukaan suunnitteluun. Esimerkiksi kevyitä viikkoja laitan edelleen kalenteriin, mutta tuntimääriä yritän miettiä mahdollisimman vähän. Olen kiitollinen kaikille valmentajilleni kehon kuuntelua tukevasta valmennusotteesta ja etenkin siitä, että nykyään perääni katsoo Aution Antti, joka on yksi Suomen kovimpia asiantuntijoita kehoa kuuntelevassa harjoittelussa.

 

En halua väittää, että tämä olisi ainoa oikea tapa harjoitella tai edes kaikille paras, mutta ainakin se on vaihtoehto, jolla voi saavuttaa tuloksia.

-Mirka

Ps. Jos tämä aihe kiinnostaa, kannattaa lukea Antin kirja Kehon kunnioitus urheilussa tai vierailla nettisivuilla

Ylläoleva blogiteksti julkaistu osoitteessa www.suutarinsiskokset.fi